Ensimmäiset Anna hyvän kiertää paketit lähti matkaan jo kesällä, nyt sitten sain vihdoin toisen valmiiksi; idea ja kangas tähän oli jo pitkään odottamassa. Toinen paketti meni siis "Hiekkakakun Annelle".

Ensimmäisenä pakettiin valmistui tämä kassi. Kangas ostettu eurokankaan palalaarista, ja yritin täsmiä kuvion niin, että  kassi olisi samanlainen molemmilta puolilta. Melko hyvin siinä onnistuinkin, vaikka kankaassa oli pari reikää jotka hankaloittivat hommaa. Ihan peruskassi, mutta kangas on jotenkin ihan saajansa oloinen, ja siksi kankaan viime keväänä ostin, vaikken tuolloin vielä tarkkaa käyttötarkoitusta kankaalle tiennytkään.

Isomman kassin sisään sujahti vielä tämä:

Tämä on tällainen perinteinen käsityöpussukka, yläreunan tikkaukset olisin mieluusti tehnyt jollain sopivammalla värillä, mutta sellaista ei ollut tähän hätään. Anne on ihastellut viime aikoina jonkin verran retrokuoseja, joten siksipä tämä. Kangas on vielä sillä tavalla spesiaali, että se on meidän lapsuudenkodin "vierastyynyn" päällisestä leikattu.  Tyyny oli kyllä jo melkoisen hapero, ja tästäkin taitaa pieni reikä jo valmiiksi löytyä, mutta tässä on ajateltu enemmän nostalgiaa kuin kankaan kestävyyttä... ja ainahan tämän voi kääntää valkea puoli päällepäin... Jollakin tapaa onnistunut idea, sillä Annekin tunnisti kankaan heti!

Käsityöpussiin sujautin vielä muutaman metrin nauhoja, joista uskoisin olevan Annelle iloa näpertelyissään. Eikä näpertely ole tässä yhteydessä mikään haukkumasana, vaan Anne on oikeasti ihan uskomattoman taitava kaikessa pienessä askartelussa, mihin esimerkiksi minulla ei riitä kärsivällisyys ollenkaan.

Nyt minulla on sitten enää yksi paketti kasaamatta, ja se odottaakin sitten varmaan vielä hetken oikeaa ideaa; sen verran taitavalle käsitöiden tekijälle on paketti menossa...