Luulisin...

Neulepuikot on kyllä myös heiluneet, mutta kun ei sillä rintamalla ole vielä valmista niin esittelyyn sitten nämä.

Ensimmäisenä tosin pieni neulottu pipo:

Tästä piti tulla pipo Baby bornille, mutta kun se on yllättävän isopäinen, ja lankaa oli enää muutama gramma jäljellä niin eihän se riittänyt. Tämä on sellainen pienempi vauvanukke, joka laittaa silmät kiinni kun käy nukkumaan ja pää pyörii ympäri kuin pöllöllä. Oranssi Fabel on käytetty loppuun viimeistä senttiään myöten.

Onko Baby born poika...

vai tyttö?

Vai onko olemassa erikseen poikanuket ja tyttönuket? Ekassa kuvassa huppari fleeceä ja jotain vanhaa joustavaa kangasta; liukaspintaista eli ei ihan pelkkää trikootakaan. Farkut Hipsun viimekesäisten sortsien ylijäämää, ja jaloissa villasukat Fabelista.

Elikkäs nämä näin. Paidan kaava on sama kuin vaaleanpunaisen "kruunuhupparin", ja pääaukko on tässäkin yhtä tiukka. Ei siis johtunut viime kerralla puuvillakankaasta hupun vuorina, vaan täytyy jatkossa muistaa leikata pääaukko vähän suuremmaksi, tai tehdä halkio tms. pääntielle.

Mekko on pellavapuuvilla-sekoitetta, kaava sama kuin aiemmissakin mekoissa. Yläosa tällä kertaa ilman vuoria, ja helma sillä ihan oikealla kaavalla. Vyötäröllä pitsi jemmalaatikosta, ja helmassa ohjeesta poiketen röyhelö. Röyhelö on poimutettu framilon-nauhalla, ihan kätevä tapa mutta vaatii vähän harjoittelua. Takana taas tarranauhaa pukemisen helpottamiseksi. Tämä mekko saattaa jo sujahtaa kummitytön lahjapakettiin, onneksi neiti itse ei osaa vielä surffata täällä selaamassa... Taitaa olla kolme vuotta aikaa, kun neiti viimeksi sai synttäripaketissa nukenvaatetta.

Pikkumies totesi aamutuimaan, ettei nukella ole vaippua. Ja kun sanoin, ettei äiti ole vielä ehtinyt tehdä, mutta että pitää tehdä, niin herra totesi. " Ei vaippu, pikkuhoutu". Eli ilmeisesti meidän nukke osaa käydä potalla!

Loppuun vielä yksi värjäyskokeilu Kool aid -väreillä, joita sain syksyn sny-kierroksella.

Lankana Dropsin valkea Fabel 100g ja väri on Lemon-Lime.  Kerin Fabelit samalle vyyhdille, ehkä kaksi pienempää vyyhtiä olisi ollut järkevämpi ratkaisu. Vaikka tämä vähän epäonnistuikin, tykkään ainakin vyyhdillä tästä tämmöisenään! Tasainen kirkuvan vaaleanvihreä olis voinut olla vähän järkky; nyt langassa on kirkkaanpaa vihreää, hailakampaa vihreää ja jopa ihan valkoista. Tälle langalle on jo suunnitelma olemassa, nyt täytyisi jaksaa alkaa keriä se takaisin kerälle...